Home Real Estate Autiotalo – Kun unelmat ovat kuolleita

Autiotalo – Kun unelmat ovat kuolleita

12
Autiotalo – Kun unelmat ovat kuolleita

Tänään jatketaan matkaa Portugalissa. Maa on täynnä autioituneita pihoja, joissa katto on antanut periksi. Miten näitä autiotaloja oikein syntyy? Tarinoita ja kohtaloita on monia, mutta monien kohdalla tarinat liittyvät taloudellisiin vaikeuksiin. Monet talot ovat tyhjentyneet maastamuuton seurauksena.

Omasta maasta poismuuttaminen ei ole uutta portugalilaisille. Ensimmäiset muuttoaallot alkoivat 1830-luvulla kun maassa velloi sisällistota. Samaan aikaan Etelä-Amerikassa lopetettiin orjuus ja sokeriruokoplantaaselle tarvittiin uutteria työläisiä. Ihmiset lähtivät sankoin joukoin Brasiliaan, paikkaan josta heillä oli vain vähän tietoa. Osa lähtijöistä ei tiennyt etukäteen paikasta mitään. Houkuttimena oli toivo parempaan elämään, parempi taloudellinen tila sekä uskonvapaus. Ihmiset katsoivat tulevaisuuden olevan jossain muualla kuin omassa kotimaassa.

Ensimmäiset muuttajat lähtivät Portugaliin kuuluvalta Azorien ja Madeiran saarilta. Muut lähtijät lähtivät Cap Verden saarelta sekä emämaasta. Suurin lähtijäryhmä koostui Madeiralaisista, joita oli kokonaisuudessaan 12 000.

Portugalilaiset sopeutuivat huonosti kovaan työhön sokeriruokoplantaaseilla ja nopeasti maahanmuuttajista muodostui kauppiaita ja muita yrittäjiä joita he olivat kotimaassaan.

Uudelleen maastamuutto yltyi 1900-luvun alussa kun portugalilaisia houkuteltiin töihin Etelä-Afrikkaan sekä Venezuelaan. Paikallinen talous oli lähtenyt vauhtiin eikä maiden asukkaat halunneet osallistua raskaaseen työhön. Saman ilmiön näkee tänä päivänä arabimaissa, joissa raskaat ja epäarvostetut työt tekevät intialaiset ja pakistanilaiset.

EU ja yleinen finanssikriisi ovat synnyttäneet maastamuuton uudelleen. Ihmisten on nyt helpompi muuttaa. Portugalilaiset muuttivat EU:n lisäksi moniin entisiin siirtomaihinsa.

Portugalilaiset näkivät tilanteen kotimaassaan katastrofaalisina, mutta kaikille onni ei avautunut uudessa kotimaassakaan. Talouden kurimus oli valloillaan, vaikkakin ei yhtä rajuna kuin portugalissa.

Lisää tarinoita nettisivuiltamme:

—————————————

Music:
myuu
Danger – [Dark Ambient]

source

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here